Ymmärrystä ja suvaitsevuutta

Helsingin Sanomissa 22.11.2018 Kasvatustieteen maisteri Saara Salomaa kirjoittaa mielipide-sivuilla osuvasti.

Hän kirjoittaa että media antaa ymmärtää asiantuntijoiden olevan aina oikeassa lasten oikeasta kasvatustavasta ja vanhempien taidot ovat aina parantamisen tarpeessa ja eivät ikinä kyllin hyviä. Perhe-elämä ei saa olla rentoa, vaan jatkuvasti täytyy pohtia, tekeekö oikein tai vahingoittaako se lasta.

Olen tästä ihan samaa mieltä.

On jo tarpeeksi haastavaa elää ylipäätään vanhempana tässä ”uudistuvan kasvatusaatteen” ajassa. Vanhemmat ovat tienristeyksessä jo muutenkin muuttaessaan ja hakiessaan omaa, tähän päivään sopivaa kasvatustapaansa lapselleen. Ei ole helppoa luoda uutta ja soveltaa sitä lapsen kasvattamiseen lapsen muuttuessa kasvaessaan koko ajan.

Keskustelin juuri äidin kanssa, joka oli niin syyllinen ja iloton kasvatustehtävänsä äärellä. Hänellä oli aivan ihana eloisa, vilkas, iloinen, idearikas ja ehtiväinen lapsi. LIIAN eloisa, vilkas, iloinen, idearikas ja ehtiväinen lapsi monen muun aikuisen mielestä.

Perhe oli käynyt tutkituttamassa lapsen neurologilla, käynyt erilaisissa perhevalmennusryhmissä, eli tehnyt kaikkensa muuttaakseen lapsen impulsiivista käytöstä. Neuvoja, usein ristikkäisiäkin neuvoja oli kokeiltu jos jonkinlaista.

Ystäviltä perhe oli saanut kummeksuvia kommentteja tyyliin ”ei meidän lapsi koskaan..”. Myös päiväkodin vanhemmat paheksuivat äidin kokeman mukaan joka paikkaan ehtivää lasta. Päiväkodista perhe saa päivittäin tietoa hankalasti sujuneesta päivästä.

Äiti kertoi lähtevänsä usein itkien kotiin päiväkodista. Äiti kertoi, että hän ymmärtää toisaalta palautteen, koska saattaa näyttäytyä ulospäin siltä, ettei lasta ole yritettykkään hillitä tai kasvattaa.

Totuus oli toisenlainen. Vanhemmat olivat yrittämisessään jo aivan nääntyneitä ja neuvottomia. Parisuhde voi huonosti. Koti ei ollut enää voimaannuttava turvapesä vaan viimeisetkin voimat vievä paikka. Ja ulkopuolinen ”tuki” vielä lisäksi tähän.

Ei ole yhtä oikeaa absoluuttista tapaa kasvattaa. Tai olla vanhempana, perheenä. Yksi ohje ei toimi kaikille. Ihmiset ovat erilaisia, temperamenteiltaan, kiinnostuksen kohteiltaan, arvoiltaan yms. On aina kaikkien näiden summa mikä ohje yksilöllisesti auttaa kutakin perhettä löytämään oikeanlainen, lämminhenkinen, rentoa ja onnea tuottava tapa olla yhdessä perheenä ja kasvattaa lasta. Lapset ovat erilaisia ja kasvavat omaan tahtiin ja juuri omien vanhempiensa sen hetkisellä taito-ohjauksella. Annetaanhan lapsille ja perheille kasvu- ja kasvatusrauha.

Perheiden yksilöllisiin tilanteisiin täytyy pysähtyä ja keskittyä etsimään heille oma tapansa olla onnellisesti perheenä. Erityisesti silloin, kun perhe kokee ylitsepääsemättömiä haasteita löytää reitti onneen itse. Siinä tehtävässä minä ja Familycoaching saamme onnekkaasti olla auttamassa.

Toivoisin myös muilta ihmisiltä ja medialta myötätuntoa ja kannustusta kaikille lapsiperheille. Kauniita rohkaisevia katseita ja sanoja. Apua arkeen. He kaikki tarvitsevat sitä kipeästi!