top of page
Niina

Olen toiminut 25 vuotta omistamieni päiväkotien varhaiskasvattajana ja johtajana Etelä-Helsingissä.

 

Työssäni olen usein kohdannut vanhempia, jotka toivovat apua ja neuvoja arjen kotikasvatukseen. Päiväkodissa tähän toiveeseen on ajanpuutteen takia usein vaikea vastata. Haluni auttaa perheitä on kuitenkin vahva ja päivätyöni ohessa olen tarjonnut perheille yksilöllisiä tapaamisia. Olen käsitellyt tapaamisissa vanhempien toiveiden mukaisesti kotikasvatukseen liittyviä asioita kuten esimerkiksi miten vanhemmat voivat osoittaa lapselleen rakkautta konkreettisin teoin, miten vanhemmat voivat rajoittaa lastaan ilman rähinää ja mitä iän mukaisia taitoja vanhempien tulee opettaa lapsilleen. Työ vanhempien kanssa on ollut mielenkiintoista ja palkitsevaa. Olen nauttinut pysähtymisestä perheiden yksilöllisiin tilanteisiin ja perheiden yksilöllisten perhetilanteiden äärelle onnistuessani tuomaan heille helpotusta arjen haasteisiin lapsen kanssa.

 

Pystyn hyvin samaistumaan lapsiperheiden arjen haasteisiin omista kokemuksistani käsin. Olen itsekin kolmen lapsen äiti.

 

Olen kiinnostunut laajasti lasten kasvattamiseen ja perheen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Olen hakenut aktiivisesti lisää tietoa ja koulutusta perheiden auttamiseksi. Viimeksi osallistuin muun muassa Theraplay-, mentalisaatio-sekä hoivaa ja leiki -vuorovaikutuskoulutuksiin, perhekeskeiseen
kiintymyssuhdeteoriakoulutukseen sekä toimiva lapsiperhearki-koulutukseen.

_Z9A6329_edited.jpg
bottom of page